Small Grey Outline Pointer

lauantai 8. joulukuuta 2018

Galleriapostaus: Joulu on taas, joulu on taas...


Petteri Punakuono... ei kun?


Viime vuoden joulukylä palasi.


Ehdin näpsiä pari kuvaa valkoisesta porosta.




Juoruamassako sitä ollaan?






Hullut.


keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Galleriapostaus: Silverwarrior 2.0

Silverwarrior sai kunnon muodonmuutoksen.



Ei hätää! En ikinä unohda Silverwarriorin alkuperäistä väriä.




Hieman tähtitaivasta.



Tässä vielä Silverwarriorin uusi malli, mutta vanhalla värillä!


lauantai 6. lokakuuta 2018

60 hevosta ja SSO:n syntymäpäivät!

Mötikkäni on viimeinkin tasolla 15.

Hei taas! Päivät venyivät viikoiksi ja viikot kuukausiksi, mutta täällä sitä jälleen ollaan blogin parissa. Olen päivittänyt joitakin blogini tietoja viikkojen varrella aina kun siltä on tuntunut, ja lisäsin myös aivan uuden gallerian. Sinne olen tähän asti lisännyt kuvia, jotka eivät syystä tai toisesta päätyneet aikaisempiin postauksiini. Toivottavasti sivun koodaus ei vain joku päivä romahda käsiin, sillä olen aika kova lisäämään uusia kuvia aina silloin tällöin.

Star Stablessa olen käynyt vain satunnaisesti kouluttamassa, mutta olen kuitenkin hoitanut hevoseni päivittäin. En tahdo surullisia hevosia, ja jos joku päivä innostunkin oikein kunnolla hevosten kouluttamisesta, voin vain helposti kirjautua sisään ja alkaa kummempia miettimättä hommiin. Tällä hetkellä olen keskittynyt kouluttamaan Springjoyta, mötikkäshireäni, ja syntymäpäiväkisojen ansiosta sain tamman jo nyt tasolle 15. Siitä onkin jo vuosi tai toinenkin kun kyseisen hevosen ostin, ja tuntuu kyllä hyvältä nähdä sekin koulutusprojekti valmiina.

Olen myös jälleen (kas kummaa) hankkinut uusia hevosia, joita en ole vielä ehtinyt esitellä aikaisemmissa postauksissa. Ostin taannoin harmaan trakehnerin, jonka nimesin Frostguardianiksi, Jack Frostin mukaan. Kyllä, en ole vieläkään kasvanut hänestä yli - mutta kukapa nyt olisikaan. Kävin tänään räpsimässä kyseisestä pollesta kuvia Wilin kanssa, jotka olen lisännyt tämän postauksen loppuun galleriaksi :] Frostguardianin lisäksi ostin myös uuden ponin. Minulla on nyt yhteensä kuusi ponia, joista uusin on tänään ostamani Stormcloud. Tallissani on nyt yhteensä 61 hevosta! Ihan kamalaaaaaaaaaa.

Star Stable viettää nyt myös seitsemännettä syntymäpäiväänsä, joista minä olen viettänyt kaikkiaan kuusi. Aloitin nimittäin pelaamaan Star Stablea jo vuonna 2012, vaikka blogini ei olekaan yhtä vanha. En ole koskaan aikaisemmin pelannut mitään peliä näin pitkään, joten Star Stablella tulee aina olemaan tärkeä paikka sydämessäni. Toivottavasti voin pelata sitä aina.

Suloinen Stormcloud! Minulla on nyt melkein kaikki ponivärit tallissani.




Hierotaan päätä toisen harjaan.






Pikku uintireissulla.



*hysteeristä kirkumista*






Mihinkäs suuntaan sitä oltiinkaan menossa?