Small Grey Outline Pointer

torstai 19. maaliskuuta 2015

Muotia ja NSG !


Päivitys kesti eilen illalla niin myöhään etten ehtinyt kirjoittaa siitä mitään. Tänään en mennyt kouluun, sillä kuukautiskivut eivät hellittäneet lääkkeidenotonkaan jälkeen - minulle siis jäi paljon aikaa käydä Star Stablessa tekemässä tehtäviä. Päivityksessä tuli muotiviikko, eli viikon ajan on mahdollista käydä muotinäytöksessä, lavalle ainakin pääsee kävelemään omaan tahtiin.

Muotiviikkotehtäviäkin tuli, ja tämän viikon tehtävissä oli mukana aika paljon ärsyttäviä henkilöitä. Esimerkiksi se vartija siinä muotinäytöksen oven suulla, epäkohtelias. Teki mieli vain motata heitä naamaan. Lopussa Franziska Ironsaddle kehtasi vielä haukkua asustettani kamalaksi, ja antoi minulle lahjaksi samanlaisen mekon mitä käytin, ainoastaan punaisena.
Le Goon oli ilmeisesti ryöstänyt Franziskan suunnitelmat pukujen suhteen, ja Lacroixin vartijan asun. Lacroix joutui siis pukeutumaan tyylikkääseen pahviasuun. Le Goon oli yksi niistä monista törkeistä ihmisistä jotka tänään minua asusteineni moittivat. Lavan takaa löytyi myös RAPTOR, en vain tiedä esiintyykö hän ollenkaan, vai seisooko paikoillaan ainoastaan.

Pääsin eilen illalla kahdeksalta takaisin North Steeds Gangiin! Serverinvaihtosysteemi saatiin jo tiistaina (vai olikohan se maanantai) pystyyn, hyvä SSO:n tiimi. Wilmakin sai vaihdettua takaisin Spring Starille, ja pääsi North Steeds Gangiin myös. Siitä on niin pitkä aika kun clubissa viimeksi oltiin, ja siellä on niin paljon tuntemattomia henkilöitä että kestää kyllä enemmän kuin tovi tutustua kaikkiin.

Ichigon koulutus jatkuu hitaaseen malliin, mutta toivottavasti jossakin vaiheessa taas piristyn kouluttamisenkin suhteen.
Badass

Uutta muotia, vai?

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Chincoteaguet

 Syvimmät pahoitteluni kyvyttömyydestäni kirjoittamisen suhteen. Keskiviikko on AINA juuri se päivä kun ei millään jaksa kirjoittaa blogiin. No, tästedes en edes yritä tähdätä siihen, jospa silloin edes saisin sen joku päivä aikaiseksi. Kuitenkin, viimepäivityksessä tuli uusia suloisia poneja, Chincoteagueita. Nimi kuulostaa intiaanimaiselta, mutta kuvauksessa ei ainakaan niistä mitään mainittu. Ponien lisäksi hevosmarketti siirtyi Pintaan ja Jorvik City Plazalle tuli uusia vaatetuksia.

Jorvik City Plazalle on ilmeisesti tulossa jonkinmoinen tyyliviikko, ja näemmä on luvassa catwalk myös. Niiden lisäksi uusia kevätvaatteitakin on luvattu. Eilen julkaistiin Star Stablen sivuilla, sekä sähköpostiinkin tuli ilmoitus koodista joka toimii vain tänä viikonloppuna. FASHIONWEEK200 antaa 200 Star Coinsia.
Nicolinelle ja Hollylle sitten käytin nuo koodit, ja huomasin Nicolinen sähköpostissa toisenkin ilmaislahja-viestin. Siinä vaadittiin vastata kyselyyn ja käyttää eräs koodi jolla saa 200 Star Coinsia. Joten tänään tienasin Nicolinelle 200 Star Coinsin sijasta 400 Star Coinsia. Ja tuolla tunnuksella oli nähtävästi jo päälle 300 Star Coinsia, sillä Nicolinelle oli kerääntynyt n. 730 Star Coinsia. Päätin siis ottaa tilaisuudesta kiinni ostamalla Pintassa kauan kummitelleen ruskean Ruotsalaisen, jonka nimesin Wolfsouliksi. Lempinimeä olen yrittänyt keksiä mutta en toistaiseksi ole keksinyt yhtään mitään.

Hollylle oli kerääntynyt 200 Star Coinsia + viikonlopun 100 Star Coinsia - yhteensä 300 siis. Ostin tallitytön hoitamaan kaakkini (jotka muuten olivat surullisessa kunnossa kahden päivän taukoni jälkeen), ja menin Jorvik City Plazalle. Ostin vihreän häntärusetin, ylemmässä kuvassa esiintyvät satulahuovan ja mustan harmaalla karvareunuksella koristellun satulan. Näistä ostoksista käteen jäi 144 Star Coinsia, joiden käyttämistä tai säästämistä vielä pohdin.
Toivottavasti Wil pääsee taas jossakin vaiheessa pelaamaan, sillä yksin ei huvita edes kouluttaa.


sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

RAPTOR


Keskiviikkona päivityksestä kirjoittaminen ei tunnu ikinä onnistuvan. Tälläkin kertaa luovuin ajatuksesta, ja se jäi tekemättä. Kuitenkin, viimeviikolla tuli Jorvik City Plaza (kuva alempana), eli kauppakeskus, jossa tietenkin voi ostaa vaatteita, tarvikkeita hevosille sekä käydä kahvilla. Ja avajaisten kunniaksi aulan lavalla esiintyi Jorvikin oma räppäri, RAPTOR. Muistaakseni jätkä tuli lavalle aina jokatoinen tunti noin 10 minuutin ajaksi.

Tämän viikon päivityksessä RAPTOR sitten lähti, ja kauppaan tuli hieman lisää vaatteita. Star Stablehan ilmoitti että tuon ison Jorvik Plaza-päivityksen jälkeen tulee jotain pientä. En vieläkään saanut selville tuliko tämän viikon päivityksessä joitakin tehtäviä vai ei, mutta itselleni ei ainakaan tullut yhtään mitään. Veikkaan että se oli vain ilmoitus tulevasta, tai sitten Star Stablella on jotain todellakin pielessä.
Netti on viime päivinä pätkinyt suunnattomasti, mutta itse olen lähinnä vain pelannut Far Cry 4:sta ja katsonut Teen Wolfia. Rukoilkaamme että muistan ja jaksan kirjoittaa ensiviikon päivityksestä. Pahoittelen laiskasta kirjoituksestani, joka näin myöhemmin luettuna vaikuttaa tyhmältä. Uskokaa tai älkää, minua väsyttää aivan uskomattomasti.

Unohdin melkein, sain Mishan tänään tasolle 15, jonka jälkeen aloitin kouluttamaan vaaleanruskeaa vuonohevostani, Eveä. Eve on tällä hetkellä tasolla 13, tänään olisi tavoitteena saada tasolle 14, jotta huomenna sitten saavutettaisiin se viimeinen taso.
Huomasin myös että Jorvik City Plazan kaupassa olevat rusetit hevosille maksavat vain 19-29 Star Coinsia (halvimmat siis). Ostin sitten muutamat rusetit vähillä rahoillani, ja palasin taas köyhyyden kuurille.
Tämä oli kai viimeviikolta